Laihdutus lähtee päästä. Se lähtee siitä tiedosta ja ajatuksesta että kaikki ei ole kehossa kohdallaan. Se on ihmisen oma vika kun on päästänyt itsensä muodottomaksi. Siitä ei voi syyttää kuin itseään ja jos tekee pari punnerrusta pari kertaa kuukaudessa, voi todeta olevansa kamala idiootti jolla ei ole munaa tehdä asioita oikein.
Minulle kävi niin. Olen aloittanut laihduttamaan varmaan 10 kertaa, mutta aina se on päättynyt siihen että löydän itseni sipsipussin kanssa ja taas pari kiloa painavampana.Olen huomannut miten kilot vievät elämänhaluani pois ja en nauti enää elämästäni.
Talvi on lempivuodenaikani koska saan pitää paljon vaatetta päällä, eikä tarvitse esitellä itseään. Se kertoo jo kuinka säälittävä olen. Olen hirveä.
Nyt on tullut aika pistää piste tälle touhulle ja aloittaa alusta. Se oli uudenvuodenlupaukseni. Nyt aijon tosissani olla aktiivinen. Haluan laihtua. Minun pitää laihtua. Minä teen sen nyt ja lupaan onnistua.
Tänään alkoi minun terveellinen elämä ja tässä on täsmälleen tämän päivän ruuat:
Aamupala
-2 ruisleipää kevylevitteen & kurkkujen kera
-teetä ilman sokeria
-vettä
Lounas
-salaattia
-hieman riisiä
-kanakastiketta
Välipala
-omena
Päivällinen
-kolme kalapuikkoa
-vähän perunamuussia
Iltapala
-ananaspaloja
Tänään harjoitin paljon vatsaa, selkää, reisiä ja pohkeita. Halusin tietää oliko minulla vielä ollenkaan kuntoa jäljellä. Olin hämmästynyt siitä mihin paljon pysytyin kuitenkin. Kaikista eniten hämmennyin siitä miten paljon sain tehtyä punnerruksia. Minulla on tosi heikot olkapäät ja ne on muutenkin koko ajan kipeät ja en ylä-asteella voinut tehdä painonnostojakaan ollenkaan olkapäiden takia... Nyt ollaan kuitenkin nousuun lähdössä! On tosi luottavainen fiilis tähän juttuun.
Luotattehan tekin minuun?

Every time you say no thank you to food, you say yes please to thin.
What's in your fingers today is on your hips tomorrow.
There is no try, there is only DO.
Tänään alkoi minun terveellinen elämä ja tässä on täsmälleen tämän päivän ruuat:
Aamupala
-2 ruisleipää kevylevitteen & kurkkujen kera
-teetä ilman sokeria
-vettä
Lounas
-salaattia
-hieman riisiä
-kanakastiketta
Välipala
-omena
Päivällinen
-kolme kalapuikkoa
-vähän perunamuussia
Iltapala
-ananaspaloja
Tänään harjoitin paljon vatsaa, selkää, reisiä ja pohkeita. Halusin tietää oliko minulla vielä ollenkaan kuntoa jäljellä. Olin hämmästynyt siitä mihin paljon pysytyin kuitenkin. Kaikista eniten hämmennyin siitä miten paljon sain tehtyä punnerruksia. Minulla on tosi heikot olkapäät ja ne on muutenkin koko ajan kipeät ja en ylä-asteella voinut tehdä painonnostojakaan ollenkaan olkapäiden takia... Nyt ollaan kuitenkin nousuun lähdössä! On tosi luottavainen fiilis tähän juttuun.
Luotattehan tekin minuun?
Hienoo minna!!! uskon et ny onnistut!
VastaaPoistaHaha, kiitos paljon♥ (:
VastaaPoista